Jouko Turkan tv-sarja Kiimaiset poliisit (1993) julkaistaan dvd:nä maaliskuussa 2016, Ilta-Sanomat kertoo. VL Median Tommy Nyholm vahvistaa, että julkaisupäivä on 25.3.

Ohjelman vanhat videonauhoitukset ovat pysyneet arvossaan, sillä uusintatoiveista ja vankasta kulttimaineesta huolimatta televisio ei ole 1990-luvun jälkeen esittänyt Turkan sarjaa, ”tekijänoikeudellisista syitä”, kuten useat nettilähteet kertovat. Syitä ei ole juuri julkisesti avattu.

Ylen Elävään arkistoon tupsahti jouluna 2010 pieni kimara Kiimaisten poliisien kohtauksia. Valikoiman yhdistävä piirre on se, että hysteerinen naispääosanesittäjä Merja Larivaara loistaa poissaolollaan (jos yhtä lyhyttä lähikuvaa ei lasketa), mistä voi ehkä vetää tiettyjä tekijänoikeudellisia johtopäätöksiä.

Ajatus Kiimaisten poliisien arvostelemisesta tai analysoimisesta tuntuu uuvuttavalta ja epäolennaiselta. Mitä väliä, tykkäsinkö vai en. Mutta katsotaan, mitä viisiosaisessa ohjelmassa tapahtuu, pilottijaksosta alkaen.

Sarja alkaa kirkossa, jossa morsian on saanut hysteerisen itkukohtauksen. Poliisi saapuu paikalle. ”Etteks te tahdokaan naimisiin, sitäks tää itkeminen ilmentää”, virkapukuinen Oiva (Taisto Reimaluoto) kysyy morsiamelta, Maritalta (Larivaara), joka itkee eikä saa sanaa suustaan. Myös Oivan on vaikea pidätellä kyyneliä.

Hääväen joukossa istuva vanhempi nainen sanoo, että reaktio on vain stressiä ja ”tytär hyväksyy Penan isäkseen”. Silmälasipäinen mies yrittää laittaa vihkisormuksen Maritan sormeen, mutta se putoaa lattialle. Marita huutaa ja kaatuu lattialle alttarin eteen. Oiva kantaa naisen pois kirkosta sarjan tunnarin, Jääkärimarssin soidessa. Lyhyet alkutekstit.

Joitakin vuosia myöhemmin Marita työskentelee poliisina ja esittäytyy uudelle työparilleen Hessulle (Kai Lehtinen). Ilmenee, että poliisit ovat aviopari, jolla on yhteinen lapsikatras. He ajavat poliisiautolla järven rantaan. Hessu kahlaa järveen ja nostaa katiskan, joka on täynnä sätkiviä kaloja.

”Herrajumala, mitä sinä täällä teet, onko sulla täällä katiska, ajelet virka-ajalla katiskoitas kokemassa”, Marita kysyy ja purskahtaa itkuun.

Hessu on ollut päiväkausia teillä tietymättömillä, ilmeisesti puuhailemassa katiskojen ja piisamipyydyksien parissa. Paikalle juoksee koira, josta Hessu voisi tehdä kintaat, ottaa sen lapsille leikkitoveriksi tai rahastaa löytöpalkkion. ”Sä siis meinaat varastaa… koiran?!?”, Marita sanoo korostetun hitaasti ja epätoivoisesti ja saa hysteerisen raivokohtauksen. Poliisit nujakoivat rantakaislikossa. Jostain ilmaantuu kultakello, mahdollisesti Hessun taskusta. Marita ihmettelee, miksi poliisipäällikkö on määrännyt hänet Hessun pariksi ja äityy huutamaan hysteerisesti.

Poliisioperaatio on meneillään lasinsirpaleiden ja verilätäkön peittämällä rikospaikalla. Marita yrittää pidätellä farkkutakkisen naisen (Päivi Akonpelto) ranteesta vuotavaa verta. Hessu kiipeää pitkin kerrostalon seinää. Tupakkapakkauksia kainalossaan juokseva Oiva ottaa pakenevan miehen kiinni ja tunnistaa kirkossa vuosia sitten kohtaamansa Maritan.  Marita alkaa itkeä, Oiva huohottaa ja vapisee. Oivan pidättämiä miehiä pakenee poliisiautosta. Marita valittaa saaneensa Hessulta sankkerin, tippurin ja satiaisia.

”Mulla on neljä lasta ja muija hullu”, Oiva sanoo poliisiauton etupenkillä, syyttää itseään ja muistelee visiittiään pariisilaisen prostituoidun luona. Hän on päättänyt olla koskematta vieraaseen naiseen edes sen verran, mitä poliisimiehen pitäisi, että elämästä jotain ymmärtäisi.

”Musta käsi Oivalla niissä asioissa – musta käsi.”

Hessu kiipeää kerrostalon ikkunasta sisään. Oiva ja Marita ajavat metsään. Marita konttaa maassa ja Oiva huutaa: ”Järki käteen! Järki käteen!”

Oiva intoilee ”Suomen poliisin vaakunan” pitämisestä puhtaana. Kuraa naamaansa saanut Marita huutaa, että hänellä on kolme lasta ja juoksee metsään. Kiihkeää syleilyä. Oiva aikoo hillitä itseään laittamalla viholaisia housuihinsa. ”Nyt on elokuu, herra jumala elokuu!” Marita huutaa.

Paikalle ilmestyy kavaltajaksi esittäytyvä vanhempi nainen (Seela Sella), joka luulee poliisien etsivän häntä. ”Joudun nyt vankilaan karkeitten akkojen ja huorien kanssa.”

Oiva miettii, voiko hänestä enää tulla Vuoden poliisia. Kavaltaja kertoo kavaltaneensa 16 vuoden ajan. Marita itkee pettäneensä poliisin kunnian ja jättäneensä Hessun vaaraan.

”Onnesta mä itken, elämän ihanasta pakosta teissä”, kavaltaja sanoo ja jättää poliisit halailemaan havupuiden seassa.

Marita näkee metsässä lapsen ja vanhan miehen kaivavan mullasta luita ja hopeisen rannerenkaan. ”Tämä on mun mummi, jonka vaari tappoi kauan sitten”, lapsi kertoo.

”Eiköhän tää kaikki selviä kun lähdetään yhdessä”, Marita sanoo mutta huomaa valehtelevansa lapselle. ”Ei selviä!!!”

Miss Suomi (Milka Ahlroth) on tullut metsään autotalon avajaisista, joihin hänen alkoholisoitunut isänsä (Aulis Hämäläinen) ilmaantui odottamatta. Raneksi kutsuttu gorilla retuuttaa isää samalla kun missi tilittää perhetraumojaan.

”Sun täytyy kuolla, Miss Suomella ei voi olla puliukkoisää!”

Rane sytyttää isän hökkelimäisen asumuksen palamaan. Isä lyö lapiolla naamaan missiä, joka on nuorena halunnut olla ruma. ”Nyt me ollaan taas isä ja tytär.” Oiva ja Marita sammuttavat tulipaloa.

”Valtimonainen” rikospaikalta on jotenkin ilmaantunut Oivan poliisiautoon kavaltajan seuraksi. Hän kertoo, että Hessua on ammuttu ja tämä on sairaalassa.

”Kaikki klaffaa ja tulee kohta esiin. Hessua ei voi enää pelastaa”, poliisipäällikkö (Yrjö Järvinen) sanoo Maritalle ja kertoo, että edessä oleva Hessun ero poliisista parantaa tämän asemaa.

Sairaalassa Martti Suosalon esittämä ylilääkäri hoitaa ruhtinatar Orlowskajaksi sanottua naista, joka kiertää pihalla kehää puun ympäri. Ylilääkäri kertoo Oivalle, kuinka ruhtinatar haluaisi ottaa sairaalan haltuun ja tyhjentää sen potilaista ja henkilökunnasta. Oiva ja Marita syleilevät kiihkeästi sairaalan sängyllä ja lattialla. Haavoittunut Hessu kärvistelee omassa sängyssään.

”Oiva, puhdistetaan Suomi kaksin kaikesta pahasta, kaikesta vieraasta ja väärennetystä, sovitaan että seksiä sitten vasta”, Marita ehdottaa ja pukee univormua päälleen. ”Karataan ikkunasta”, Oiva vastaa.

Sillä välin uskoonsa pettynyt kostonhimoinen potilas (Pauli Poranen) on karannut sairaalasta kaapattu aids-potilas olallaan. Poliisipari hyppää autoon ja aloittaa etsinnät.

Seuraa takauma- tai kuvitelmajakso kirjaston lastenosastolla. Marita lukee lapsilleen Hannua ja Kerttua. Hessu lukee silmät kiiluen Petri Hiltusen barbaarisarjakuvaa Hysteria-albumista. Oiva huohottaa kirjahyllyn takana (ilmeisesti oman lapsensa kanssa) ja tuijottaa Maritan hameen alle. Lapset vaihtavat merkitseviä katseita. Oiva ja Marita katoavat vessaan ja Hessu alkaa lukea aikuisten scifisarjakuvaa lapsille.

Poliisiautossa Maritan housut repeävät. Hessu nousee autosta ja alkaa repiä omia housujaan. Marita kiipeää kiviseen mäenrinteeseen, kaatuu ja vierii alas. Hessu löytää maahan kaivetun maaherran loistoauton ja Leninin patsaan. Hän hermostuu huomattuaan, että pistooliin on mennyt hiekkaa.

Marita juoksee alas mäkeä ja huutaa taivasta kohti, että ”tappakaa vaan mut, jos olette jotain kraateriolentoja avaruudesta”. Kivikasasta löytyy venäläinen panssarivaunu. Marita löytää sokerijuurikkaita ja alkaa ahmia niitä. Kiihkeää syleilyä. Oiva ampuu maahan ja käynnistää pamahtelevan ja ruudinsavuisen ketjureaktion. Episodi päättyy töksähtävään cliffhangeriin kun savun sokaisema Oiva huomaa, että poliisiautossa istuu joku. Lopputekstit.

Avausjakson anti tapahtumaketjuksi purettuna oli suurin piirtein tällainen. Kerronta on lähikuvia ja zoomauksia suosivaa kiihkeiden tunnetilojen ja emotionaalisesti ladattujen yksityiskohtien vyörytystä vailla yritystä kokonaistilan tai -tilanteen hahmotukseen.

Näennäisesti vastakkaiset tunteet liittyvät toistuvasti toisiinsa: seksuaaliset halut nostattavat pintaan itkua, vanhemmuuteen ja ammattiin liittyviä syyllisyydentuntoja ja virkaintoa.

Puheilmaisu painottuu monologityyppisiin itsetilityksiin, joista ei aina tiedä, kenelle puhutaan. Tuntuu kuin tiukasti rajattujen kuvien ulkopuolella odottaisi aina joku onneton vastaantulija, joka alkaa kohta kertoa lohdutonta elämäntarinaansa.

Kiimaiset poliisit ei ole genretavaraa, mutta se on rakennettu poliisisarjojen lajityyppiä vasten. Muutamien episodien alkutekstit julistavat, että kyseessä on Jouko Turkan rangaistus Suomen kansalle ulkomaisten poliisisarjojen palvomisesta.

Avausjaksossa tätä manifestia ei lue. Ilmaisu on ahdistuneempaa ja rosoisempaa kuin sarjan keski- ja loppuvaiheilla, mutta pilottia katsonut Suomen kansa ei vielä saanut tietää, mistä meitä rangaistiin.